Työnhaun, rekrytoinnin ja työelämän mysteereitä käsittelevä blogi, työnhakijan näkökulmasta.

Alku ja Juuri

Ensimmäisen kerran päätin heittäytyä elämän pyörteisiin vuonna 2013, kun päätin irtisanoutua vakituisesta työpaikasta. Totesin, ettei keppi- ja porkkana -johtamisideologian pelkän kepin käyttö vain toimi minuun. Otin tietoisen riskin, vailla varmuutta tulevasta.

Työ elama

Jätin taakseni vilkkaasti pyörivän oravanpyörän, pitkät työpäivät, kansainvälisen ja tehokkuusajattelulla varustetun position. Mietin ratkaisua pitkään, sillä edessä olisi hyppy tuntemattomaan.

Päätin kuitenkin hypätä ja elämänlaatu parani, sillä stressi ei enää hallinnut elämääni.

Tuon jälkeen olen ollut työelämässä, mutta kiinnostus työnhakuun ja työmarkkinoihin jäi. Ei suinkaan vähiten siksi, että tein lopputyöni työtekijöiden perehdyttämisestä globaalille yritykselle.

Kuka olen?

Taustani on monisyinen. Olen työskennellyt asiakastukitoimintojen parissa, niitä kehittäen. Kansainvälisistä liiketoiminnoista kokemusta on kertynyt useiden vuosien ajalta. Olen kokenut konkari, joka on nähnyt yrityksen jos toisenkin.

Koulutustaustani on business-pohjainen. Viihdyn parhaiten työssä, jossa on monipuolinen työnkuva. Viihdyn ympäristöissä, joissa on draivia. Ratkaisen mielelläni haasteita ja parhaimmillani olen  asiantuntijatehtävissä sekä asiakastukitoimissa. Tämä blogi jatkoi elämäänsä, vaikka itse työllistyinkin.

Yhtenä vallitsevana ominaisuutenani pyrin aina keskittymään ennemmin positiivisiin, kuin negatiivisiin asioihin. Jos täyttää mielensä positiivisilla asioilla, niin täyttää myös elämänsäkin. Valinta on aina meidän itsemme. Kummalla Sinä mieluummin elämäsi täytät, mille luot juuret?



Kommentit

Uudet kommentit eivät ole sallittuja.

Yhteydenottolomake

Lähetä

Katselukerrat viime kuussa