Työnhaun, rekrytoinnin ja työelämän mysteereitä käsittelevä blogi, työnhakijan näkökulmasta.

Asian ytimessä

Helsingin Sanomat julkaisi tänään (11.10.2013) erittäin loistavan artikkelin työelämävalmentaja Ben Nothnagelista, joka on kouluttanut satoja esimiehiä. Artikkelista nostaisin esiin muutaman asian, jotka erityisesti puhuttelivat.

Kulujen leikkaus - the easy way out


Ennen haettiin tulosta kasvattamalla myyntiä, panostamalla kehitykseen ja innovatiivisiin palveluihin tuloksen tekemiseksi. Tämän päivän tuloksen tekeminen kulminoituu henkilöstövähennyksiin ja toimintojen ulkoistuksiin.

Tällaisessa tilanteessa katseet käännetään niihin irtisanottuihin ja helposti unohdetaan ne jäljelle jäävät, joiden niskaan kasataan lisää tehtäviä, lisää vastuita, palavereita ja vastuualueita. Been there, done that.

Kvartaalitalous - trendistrategia
Stressistä ja työmäärästä puhuessaan Ben Nothnagel sanoo,  "että ihmisillä on liikaa lautasellaan. Työmäärä ei välttämättä ole liian suuri, mutta se on pirstaloitunut kokouksiin, raportteihin, vastuualueisiin ja kehitysryhmiin. Mieli ei pysy mukana. 

Tähän ovat Benin mielestä syyllisiä työnantajat. Tulosta on helppo trimmata väkeä vähentämällä. Jäljelle jääville kasataan epämääräinen himmeli vastuita ja tehtäviä. Se on lyhytnäköistä"

Ben, elämme kvartaalitaloudessa. Johtajat näkevät liiketoiminnan nykyisin varsin lyhytjänteisenä, vain neljännesvuoden tuloksella on väliä, ei kestävällä kehityksellä, työpaikkojen Suomessa pitämisellä tai henkilöstön hyvinvoinnilla.

On helpompi leikata kuluja kuin keskittyä luomaan kasvua ja kehitystä! They take the easy way out.

Fiilis-Agentti työpaikalla


Olet varmaan ollut työpaikassa, jossa työkaverina on ollut "hankala tyyppi". Tyyppi, joka litistää työilmapiirin purevilla kommenteillaan tai ottamalla etuoikeuksia. Tällainen tyyppi voi olla myös esimiehen asemassa. Benin mukaan tällöin on kaksi vaihtoehtoa, joko lähdet tai teet asialle jotain. Kyllä, vaihtoehtoja on aina.

Jos et tee mitään, ei sinulla ole oikeutta valittaakaan asiasta jokaisella lounastauolla. "Näin muutut pomon agentiksi, joka levittää huonoa fiilistä."

Lopulta on omalla vastuulla, onko töissä hyvä olla vai ei, sanoo Ben. 
Kyllä. Allekirjoitan myös koko artikkelin.

Hyppää HS:n sivuille lukemaan koko artikkeli.

Kommentit

  1. Olen samaa mieltä, että kulujen leikkaaminen työntekijöitä vähentämällä on nykyään se automaattinen ´default´ toimintatapa, aivan kuin muita vaihtoehtoja ei tulisi miettiäkään. Ja näistä vähennyksistä johtajat sitten saavat huippubonuksensa, vaikka kulujen leikkaaminen tällä tavalla ei ole vaatinut minkäänlaista todelllisten ratkaisujen etsimistä, tai älyn käyttöä. Easy piecy, ja sitten ollaan niin isoja muutosjohtajia. Huokaus.

    Mitä tulee Beniin, niin väkisinkin tulee mielikuva itsestäänselvyyksiä suoltavasta bullshit konsultista, joka on luonut uransa vähän kuin vahingossa opettamalla asioita, joista hänellä ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta. Näitähän maailmassa riittää. Opetti, miten toimia eri kulttuureista tulevien kanssa vaikka ennen Suomeen muuttoa hänellä ei ollut siitä mitään kokemusta. No, suomalaisiin nyt uppoaa kaikki, ja varsinkin 1990-luvun alkupuolella.

    Ehkä hän nyt tietää mistä puhuu, mitä stressiin tulee jne mutta en siltikään näe noissa hänen mietteissään mitään maatamullistavaa, siis sellaista, mitä suurin osa työntekijöistä ei itse tietäisi. Asiat vain ovat niin, että pomot kuuntelevat mieluummin kalliita yrityskonsultteja kuin omia työntekijöitään, jotka voisivat kertoa ihan samat asiat.

    Ja mitä hankaliin pomoihin tulee, niin kyllä niistä vielä nykyäänkin on aika hankala päästä eroon, sillä pomot pitävät aina toistensa puolta. Ja taitava työpaikkakiusaajapomo valitsee tarkkaan kohteensa ja kiusaa ja pomotttaa niin, ettei jää kiinni.

    Pidän blogistasi, luen sen päivittäin, jatka samaan mallliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartun lauseeseesi "Asiat vain ovat niin, että pomot kuuntelevat mieluummin kalliita yrityskonsultteja kuin omia työntekijöitään, jotka voisivat kertoa ihan samat asiat. " Aivan. Itse en ole vielä kertaakaan törmännyt konsulttiin joka toteaisi esim. työvoiman vähyyden ja lyhytnäköisyyteen busineksessa.

      Kuulenko jo puiden lehtien kahinan latvustossa, tämän konsultin oivalluksen myötä eli onko tässä heikko signaali "kulujen karsimis -strategian" muutoksen tulemiseen?

      Poista
  2. Enpä usko. Jos valinta on iso bonus ja vähemmän työntekijöitä, tai pieni bonus ja enemmän työntekijöitä, niin suurin osa isoista pampuista valitsee tuon ensimmäisen. Ja jäljelle jääneidenhän pitää olla kiitollisia, että pomot heille hyvää hyvyyttään töitä jättivät tehtäväksi, hyi häpeä sellaista työntekijää, joka liiallisesta työmäärästa valittaa, aina löytyy niitä, jotka osaisivat olla kiitollisia, että heillä töitä edes on.

    Konsultit useimmiten ehdottelevat strategioita, joista tietävät pomojen pitävän. Näin he turvaavat itselleen toimeksiantoja tulevaisuudessakin, kas kun ovat niin mukavia tyyppejä, että tuovat lisää liksaa pomojen taskuihin.

    Ihminen on ahne peto eikä välitä mitä itseään heikompina pitämilleen tapahtuu. Valitettavasti.

    VastaaPoista
Mitä ajatuksia teksti herätti? Haluatko tarjota vinkkejä tai muuten antaa palautetta?

Yhteydenottolomake

Lähetä

Katselukerrat viime kuussa