Akateeminen duunari

Kesä ja kärpäset – pian taas täällä koleista huhtikuun aamuista huolimatta! Yhtä varmasti lähestyy myös akateemisen pätkätyöläisen vuosikellon nollapiste – määräaikaisen työsuhteen päättymispäivä. Niitä kesäisiä päiviä on nähty muutamia viimeisen kahdeksan vuoden aikana, luonnollisesti usean eri työnantajan palveluksessa. Samallehan se ei kai olisi laillistakaan. On hienoa olla korkeasti koulutettu!

Tämän vuoden nollapistettä olen ennakoinut - nöyrästi nykyisen työnantajan viime tippaan jäävää seuraavaa ehkä-työtarjousta tuskan hiessä odotellessa – hankkimalla itselleni kesätyön. Kesätyön teollisuuden palveluksesta. Duunarina. Työläisenä.

Hakemusta jättäessä ilmaisin ovelasti, että saatan olla kiinnostunut myös jatkosta kesän jälkeen, mikäli Teollisuusyrityksellä  on siihen tarvetta. Se tepsi. Toimivat nimittäin harvinaisella toimialalla, jossa töitä piisaa ja jossa väkikin kyllä vaihtuu. Listoilla on kai vakiporukan lisäksi runsaasti kaltaisiani ”asiantuntijoita”, jotka paikkaavat niukkaa tai olematonta elantoaan tekemällä välillä oikeita töitä.

Hups! Nyt se lipsahti. Oikeita töitä.

Kun kuulin päässeeni kesätyöhön, kohtaisin merkillisen ongelman. Miten kerron nykyisessä työpaikassani tulevaisuuden suunnitelmistani lopareiden jälkeen? - ”Aloitan sitten Duunarina ensi keskiviikkona”.  No miksei – lyhyesti ja ytimekkäästi.

Paha kyllä työkaverit järjestään tuntuivat järkyttyvän. Syytä en tiedä. Monikaan heistä ei nimittäin pärjäisi kyseisessä Duunissa – enkä usko heidän järkytyksensä varsinaisesti johtuvan suunnattomasta kunnioituksesta hankkimaani uutta ammattitaitoa kohtaan. 

Sitten aloitin työt – ja entäs ne uudet työkaverit? - ”Missäs olet aiemmin ollu hommissa?” ”..öh..tuota…” Hävetti. Kierrellyn totuuden kerrottuani seurasikin sitten paljonpuhuva hiljaisuus.

Siis mitä? Miksi ihmeessä häpeän tunnustaa Teollisuusalan Duunareille että olen oikeasti Akateeminen Ihminen? Mitä pahaa siinä on? Se, että Duunarit ja Akateemiset ovat eri sakkia, jotka olisi hyvä pitää omilla tonteillaan. 

Molempia tarvitaan, kyllä kyllä, mutta mieluummin niin, etteivät tiedä toisistaan. Paperinpyörittely on turhaa ja maailma on konsulttivitsejä pullollaan. Ja siivoojan kanssahan ei voi juurikaan keskustella muusta kuin säästä. 

Voi meitä! Työpaikat katoavat asiantuntijoiden alta samaan aikaan kun joillain duunarialoilla ammattimiehet ja -naiset ovat vaarassa loppua. Tulevaisuudessa tarvitaan nähdäkseni ihan oikeasti sitä hakuilmoituksissa usein vaadittua JOUSTOA, jotta tekijöitä voidaan tarpeen mukaan siirtää sinne missä työtä oikeasti on. 

Loppujenlopuksihan kyse on Työstä, eikö niin. Erilaisista töistä. Kaikki me emme koskaan tule pystymään kaikkeen, eikä tarvitsekaan. Voidaan kai silti arvostaa toisiamme. Ja itseämme!

Jos minä nyt pystyn työskentelemään akateemisuudestani huolimatta tässä Duunissa koko kesän niin lupaan tehdä sen selittelemättä turhia. Olen töissä. Piste. Kestäkää se. 

Mutta kuinka avaan tämän työkokemuksen LinkedInissä…?? Aijai, miltä se sielläkin sitten näyttäisi…