Työnhaun, rekrytoinnin ja työelämän mysteereitä käsittelevä blogi, työnhakijan näkökulmasta.

Työnhaku ilman työkokemusta

Moneen työhön haetaan työntekijää oikeanlaisella työkokemuksella. Miten sitten voi hakea töitä ilman työkokemusta? Kun kokemusta ei ole, sitä kannattaa alkaa etsimään esimerkiksi koulutuksen tai vapaa-ajan harrastusten kautta. Myös oma aktiivisuus vapaaehtoistyön tai luottamustehtävien parissa on hyvä apu.

Itsenäinen osallistuminen edes pienissä määrin voi olla osoitus omatoimisesta ja ahkerasta henkilöstä. Moni työnantaja haluaa työntekijöidensä olevan kiinnostunut juuri tietystä työstä. Siksi töitä hakiessa mielestäni auttaa, jos on olemassa konkreettisia tilanteita, joissa olet kohdannut tietynlaista toimintaa.


Esimerkiksi omissa harrastuksissa tai projekteissa voi olla samankaltaisia piirteitä kuin haettavassa olevassa työssä. Näiden kautta voi osoittaa, että oikeaa kiinnostusta työtä kohtaan löytyy.

Työhakemus kannattaa rakentaa ottaen huomioon työn ominaisuudet. Toki vanhoja työhakemuksia voi käyttää pohjina, mutta samaa hakemusta ei kannata lähettää sellaisenaan moniin paikkoihin. Työn luonteet ja haettavat ominaisuudet kuitenkin vaihtelevat yleisesti.

Myös hakemuksen muodollisuuden tärkeys vaihtelee mielestäni työpaikan mukaan. Tietenkin kielellisesti hakemuksen tulee olla kunnossa, mutta hakiessa luovuutta vaativaan työhön, voi persoonallisuuden tuominen enemmän esille olla hyväksi.

Terveisin, Julia

Kirjoittaja opiskelee matkailualaa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa ja oli mukana tuottamassa Duunitehdas-rekrytointitapahtumaa helmikuussa 2016. 

Kommentit

Mitä ajatuksia teksti herätti? Haluatko tarjota vinkkejä tai muuten antaa palautetta?

Yhteydenottolomake

Lähetä

Katselukerrat viime kuussa