Työnhaun, rekrytoinnin ja työelämän mysteereitä käsittelevä blogi, työnhakijan näkökulmasta.

Rakkaudesta lajiin

Olen elänyt elämää aina niin kuin pitää. Ollut lähes ”kympin tyttö” koulussa – vain sen verran hyvä, etten kuitenkaan vaikuttaisi tiukkikselta. Pitänyt huolta, ettei mikään oma hölmöily ole ollut esteenä jollekin jatkosuunnitelmalle. Suunnitelmat ovat olleet selkeät, ja ne on nyt toteutettu.

Olen nainen parhaassa iässä. Valtiotieteitten maisterin paperit ovat olleet taskussa jo yli vuosikymmenen, lapset on hankittu ja se kiihkein elämän ahmiminen on laantunut. Nyt ei enää ole kiire, ja ehkä siksi puskista on pöllähtänyt kysymys ”Mitä minä haluan?” Tämä on kyllä se herkullisin hetki hakea työtä, suuntautua ehkä ihan uuteen suuntaan, ja kun kilsojen lisäksi on vielä mittariin kertynyt sitä ihanaa itsetuntemustakin.

Olen ollut aina ahkera tekemään työtä. Eka kesätyöni oli 15-kesäisenä ikkunanpesijänä ja siitä asti olen duunannut aina jotain kesäisin ja myöhemmin kokoaikaisesti opintojen ohesta saakka. Olen jotenkin aina kokenut, että voin aloittaa aina uudelleen ja uudelleen, puhtaalta pöydältä. Tälläkin hetkellä tuntuu siltä.

Olen ollut kahdessa koulutustani vastaavassa tehtävässä. Toinen oli valtionhallinnossa ja toinen Saksassa bisneksen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kutkuttavassa kulmapisteessä. Näistä molemmista on jäänyt reppuun kauheasti kokemusta, näkemystä ja tapoja tehdä, päästä hyvään lopputulokseen.

 Minuun on viime vuosina selvästi hiipinyt pelko siitä, että joudun olemaan työssä, joka imee minusta kaikki voimat ja vie siinä samalla kaikesta elämästä ilon. Onneksi viime aikoina olen hiffannut jotain itselleni uutta. Työelämä on muuttunut, mutta se tarkoittaa, että sitä pitää katsoa uudella tavalla.

Työntekijä tuntuu voivan helposti kokea olevansa työmarkkinoiden ja niiden epävarmuuden armoilla. Olen kuitenkin alkanut ajatella, että ehkä tässä on myös mahdollisuus. Ehkä en olekaan työnhakijana työelämän kerjäläinen vaan olen myös tavallaan vapaa agentti. Esimerkiksi pätkätyössä voisi olla sellainen mahdollisuus, että pääsee näkemään työyhteisöjä ja mikäli niissä ei viihdy, niihin ei pätkätyöläinen joudu jäämään. Pätkien välissä voisi aina virittäytyä uudelleen ja tarkistaa, mikä minua kiinnostaa nyt tai jatkossa. Puhtaalta pöydältä aloittaminen olisi näin jatkossakin mahdollista.

Työnhakuani hämmentää tällä kertaa se, että henkilökohtaisessa elämässäni ei tällä hetkellä ole juurikaan kiinnityksiä. Toisin sanoen mahdollisuuksia on mahdottomasti. Kysymys ”Mitä minä haluan?” kaikuu siis tässäkin mielessä vahvasti. Pikkuhiljaa huomaan alkaneeni suuntautua esimerkiksi maantieteellisesti yhdelle alueelle, mutta ei senkään tarvitse olla kiveen hakattu – vielä. Paljon pohdin myös palkkatyön ja jonkun oman proggiksen aloittamisen etuja ja haittoja. Viimeisin ideantynkäni on yhdistää nämä kaksi.

Olen aina aiemmin kokenut, että työtä hakiessa pitää oma visio olla kuosissa. Jos olen lähettänyt hakemuksia vain jotain saadakseni, en ole koskaan päässyt edes haastatteluihin. Visioni on siis vasta rakentumassa ja siksi en kovinkaan paljon stressaa siitä, ettei hakemuksiini vastata. Haen myös jatkuvasti ja aktiivisesti vastausaineksia kysymykseen, ”Mitä minä haluan?”. Hyvä on jatkuvasti olla kuulolla, rustailla hakemuksia ja pitää niin sanotusti kuntoa yllä. Eihän sitä koskaan tiedä, minä aamuna sen Oikean Työpaikan ilmoituksen lukee ja se Suuri Visio kirkastuu kerta laakista.

Mutta mitä minä haluan? Työelämän saralla haaveeni on saada jatkossa toteuttaa itseäni. Olisi täydellistä saada tehdä työtä, johon kokee intohimoa ja jossa saisi käyttää omia vahvuuksiaan. Eli että ekaa kertaa tekisi työtä rakkaudesta lajiin.

Viiden vuoden visioni on, että elämäni on viiden vuoden päästä valoisaa, työ ja vapaa-aika ovat tasapainossa ja henkilökohtainen elämäni iloista ja seesteistä. Työ, jota teen, on antoisaa ja voimaannuttavaa, saan toteuttaa siinä itseäni ja näiden asioiden ansioista koen menestyväni työssäni.
~~~~~~~

Tämä tarina on osa PALKO -hankkeen Työnhakijan tarina –sarjaa. Työnhakijan tarinat ovat ikkuna työnhakijoiden kokemuksiin; iloihin, suruihin, arkeen ja unelmiin. PALKO julkaisee Työnhakijan tarinoita noin kerran kuukaudessa. PALKO –työllisyyden palvelukokeilut Porvoossa ja Loviisassa on Euroopan sosiaalirahaston osarahoittama hanke, jota toteuttavat kehitysyhtiö Posintra ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ajalla 1.9.2017-31.8.2019. Kaikki hankkeen tekstit löydät blogista tunnisteella PALKO. Lisätietoja hankkeesta: Projektipäällikkö Anne Wetterstrand, Posintra Oy, p. 050 366 0125.



Kommentit

Mitä ajatuksia teksti herätti? Haluatko tarjota vinkkejä tai muuten antaa palautetta?

Yhteydenottolomake

Lähetä

Katselukerrat viime kuussa