21.2.2018

Miten koulu voisi valmentaa nuoria tulevaisuuden työelämään?

Suomalaisessa koulussa luodaan edelleen itsepintaisesti kuvaa yhteiskunnasta, jossa jokaisella on oma paikkansa ja se täytyy vaan löytää. Opinto-ohjauksessa nuorelle luodaan hänen vahvuuksiensa mukainen polku, jota seurata. Koulussa kaikki tuntuu yksinkertaiselta ja nuoret uskovat hyvän koulumenestyksen siivittävän kohti unelmien työuraa, joka on lyöty lukkoon usein jo ennen täysi-ikäisyyden rajaa.

Mutta entä jos maailma muuttuu, entä jos nuoresta ei tulekaan eläinlääkäriä, vaan sometähti? Entä jos nuoren polku onkin katkonainen sarja erilaisia pätkätöitä hyvinkin erityyppisissä työpaikoissa? Työelämässä oma suunta on hieno juttu, mutta vankinkaan varmuus omista tulevaisuuden toiveista ei suojaa maailman arvaamattomuudelta ja nopealta muutokselta.

Itse tiesin täydellisesti, mihin haluan lukion jälkeen ja abivuoden syksyn ainoassa henkilökohtaisessa oposessiossa läväytin koulutusalan asiantuntijaäidiltäni saaman ison hakuoppaan suoraan opinto-ohjaajan nenän eteen. Tuonne minä olen menossa, kasvatustieteen maisteriksi opiskelemaan. Ja niin minä meninkin. Opinnot sujuivat erinomaisesti, mutta niiden jälkeen tie työelämään oli täynnä pätkätöitä ja pätkien välisiä epävarmuuden aikoja. Yliopistolla ei ollut tarjota oikotietä loppuelämän työpaikkaan.

Kouluttauduin lisää, kun huomasin hakeutuvani kerta toisensa jälkeen viestintä- ja markkinointialan töihin. Nuorena ja ehdottomana lukiolaisena olisin pitänyt toista maisterintutkintoa epäonnistumisena, koska en saanut heti vakituista työpaikkaa mainiosta koulumenestyksestäni huolimatta.

Nykyään tiedän, että pätkätyöurani ei ole kiinni ainoastaan minusta, vaan myös maailmasta, joka ei ole enää suoraviivainen ja ennustettava. Tiedän myös olevani hyvä sellaisissa tehtävissä, joita ei ollut olemassa aloittaessani yliopisto-opinnot vuonna 2006, vaikkapa someviestinnässä – ja markkinoinnissa.

Miten koulut ja korkeakoulut sitten voisivat valmentaa opiskelijoita tulevaisuuden työelämään? Ehkä ensimmäinen askel olisi katsoa omaa tulevaa työuraa sarjana avautuvia mahdollisuuksia: erilaisia työtehtäviä, erilaisia uusia taitoja ja erilaisia tutkintoja. Putkinäön sijaan nuorille voisi opettaa, että kaikille on olemassa useampia oikeita polkuja. Lisäkoulutuksen hankkimista ei tulisi nähdä epäonnistumisena ensimmäisessä ammatissa tai edellisen koulutuksen poissulkevana valintana, vaan itsensä jatkokehittämisenä tulevaisuuden työtehtäviä varten. Myös yhteiskunnan olisi herättävä tukemaan lisäkoulutuksen hankkimista, sillä ensimmäistä ammatinvalintaansa pohtiva nuori ei voi nähdä tulevaisuuteen.

Kirjoittaja: Maria Alanko, projektityöntekijä
PALKO – työllisyyden palvelukokeilut Porvoossa ja Loviisassa



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Mitä ajatuksia teksti herätti? Haluatko tarjota vinkkejä tai muuten antaa palautetta?