Epätoivo työnhaussa
Näinä ankeina päivinä, kun työttömyys on huipussaan ja akateemisen työttömyyden uhataan vain kasvavan, jokainen työnhakija on varmasti joutunut kohtaamaan epätoivon hetkiä ja vuodattamaan pettymyksen kyyneleitä. Joillakin tämä epätoivo on hetkellistä, mutta joillain (kuten minulla) on epätoivo kestänyt jo aivan liian pitkään.
Voiko jatkuvista pettymyksistä, ei kiitos kirjeistä ja saapumattomista työhaastattelukutsuista selvitä ilman, että menettäisi osaa itseluottamuksestaan?
Prosessi, joka käydään läpi vain yhtäkin paikkaa haettaessa, on hyvin kuluttava. Se energiamäärä on valtava, joka kulutetaan työhakemuksen kirjoittamiseen, omien mahdollisuuksien arpomiseen ja lopulta sen stressaamiseen, saako kutsua haastatteluun vai ei, ja lopulta siihen, saako työtä vai ei. Itse annan kaikkeni jokaisen hakemuksen kohdalla.
Pohdin millainen ihminen olen, mitä osaan ja mitä en, sovinko kyseiseen työhön vai en, millaiseen sovin, sovinko mihinkään....karuselli on loputon. Kun sitten saan viidennen sähköpostin samalla viikolla, joka alkaa ”Kiitos mielenkiinnostasi *** paikkaa kohtaan, valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun...”, nousee tippa linssiin aika herkästi.
Miten sitten säilyttää toivo epätoivon keskellä? Saa kertoa, jos vastauksen joku tietää. Olen usein tässä vuoden varrella kuullut kannustavaksi tarkoitetun lauseen ”Kyllä se sieltä tulee”, kun olen tuskaillut ettei oman alan töitä löydy mistään.
Viimeaikoina olen alkanut kuitenkin miettimään, niinä synkkinä hetkinä, että entä jos ei tule? Entä, jos opiskelin viisi vuotta turhaan? Valmistuin tavoiteajassa, kiitetttävin arvosanoin, sain gradusta hyvän arvosanan ja tein sitä intohimolla, sillä toivoin, että saan sitten työelämässä jatkaa saman aiheen kanssa työskentelyä. Mutta oliko se turhaa? Kauan on vielä odotettava, että töitä jostain saisi ennen kuin kannattaa harkita lisäkoulutusta tai jopa jotain aivan muuta?
Yrittämisen puutteesta minua ei kuitenkaan voi syyttää. Seuraan aktiivisesti avoimia työpaikkoja, panostan työhakemuksiini sekä ansioluettelooni, olen kysellyt tutuilta ja tuntemattomilta, sekä laittanut avoimia hakemuksia. En ole missään vaiheessa nirsoillut työpaikkojen suhteen, vaan ollut kaikelle avoin, sillä en halua jumittaa ajatusmaailmaani vain yhteen spesifiin alaan.
Tällä hetkellä voin vain toivoa, että aurinko paistaa myös meikäläisen risukasaan. Paistaahan? Tiedän, etten ole ongelmani kanssa yksin, vaan meitä epätoivoisia on tänä päivänä aivan liikaa.
Toivotan voimia ja jaksamista myös Sinulle, toveri.
Terveisin, Ellen
about.me/ellenrandelin
Twitter: @ERandelin
LinkedIn profiili
Voiko jatkuvista pettymyksistä, ei kiitos kirjeistä ja saapumattomista työhaastattelukutsuista selvitä ilman, että menettäisi osaa itseluottamuksestaan?
Prosessi, joka käydään läpi vain yhtäkin paikkaa haettaessa, on hyvin kuluttava. Se energiamäärä on valtava, joka kulutetaan työhakemuksen kirjoittamiseen, omien mahdollisuuksien arpomiseen ja lopulta sen stressaamiseen, saako kutsua haastatteluun vai ei, ja lopulta siihen, saako työtä vai ei. Itse annan kaikkeni jokaisen hakemuksen kohdalla.
Pohdin millainen ihminen olen, mitä osaan ja mitä en, sovinko kyseiseen työhön vai en, millaiseen sovin, sovinko mihinkään....karuselli on loputon. Kun sitten saan viidennen sähköpostin samalla viikolla, joka alkaa ”Kiitos mielenkiinnostasi *** paikkaa kohtaan, valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun...”, nousee tippa linssiin aika herkästi.
Miten sitten säilyttää toivo epätoivon keskellä? Saa kertoa, jos vastauksen joku tietää. Olen usein tässä vuoden varrella kuullut kannustavaksi tarkoitetun lauseen ”Kyllä se sieltä tulee”, kun olen tuskaillut ettei oman alan töitä löydy mistään.
Viimeaikoina olen alkanut kuitenkin miettimään, niinä synkkinä hetkinä, että entä jos ei tule? Entä, jos opiskelin viisi vuotta turhaan? Valmistuin tavoiteajassa, kiitetttävin arvosanoin, sain gradusta hyvän arvosanan ja tein sitä intohimolla, sillä toivoin, että saan sitten työelämässä jatkaa saman aiheen kanssa työskentelyä. Mutta oliko se turhaa? Kauan on vielä odotettava, että töitä jostain saisi ennen kuin kannattaa harkita lisäkoulutusta tai jopa jotain aivan muuta?
Yrittämisen puutteesta minua ei kuitenkaan voi syyttää. Seuraan aktiivisesti avoimia työpaikkoja, panostan työhakemuksiini sekä ansioluettelooni, olen kysellyt tutuilta ja tuntemattomilta, sekä laittanut avoimia hakemuksia. En ole missään vaiheessa nirsoillut työpaikkojen suhteen, vaan ollut kaikelle avoin, sillä en halua jumittaa ajatusmaailmaani vain yhteen spesifiin alaan.
Tällä hetkellä voin vain toivoa, että aurinko paistaa myös meikäläisen risukasaan. Paistaahan? Tiedän, etten ole ongelmani kanssa yksin, vaan meitä epätoivoisia on tänä päivänä aivan liikaa.
Toivotan voimia ja jaksamista myös Sinulle, toveri.
Terveisin, Ellen
about.me/ellenrandelin
Twitter: @ERandelin
LinkedIn profiili
Kiitos tästä kirjoituksesta! Puit monen turhautuneen suomalaisen ajatukset sanoiksi, myös minun. Ja kyllä, aurinko paistaa vielä, luotetaan siihen! Jokaisella polulla, mutkalla ja umpikujalla on tarkoitus, niin sen täytyy olla.
VastaaPoistaNiin tuttuja ajatuksia. Moneen paikkaan heittäytynyt täysillä mukaan, mutta kun lopulta tulee ei-kiitos tällä kertaa, se pettymys on tajuttoman suuri. Sitä syyttää itseään ja miettii miksi ei kelpaa. Vaikka miten yrittää kääntää asian positiiviseksi, että vielä se oikea paikka löytyy ja tämä ei nyt vain ollut minua varten, niin pyh ja pah. Aina ei vain jaksa olla positiivinen. Monet itkut on jo itketty aiheen vuoksi :(
VastaaPoistaKun työpaikkoja on vähemmän kuin hakijoita, ollaan aika mahdottomassa tilanteessa. Työpaikan saaminen on kuin lottopotin osuminen omalle kohdalle - yhtä suuri on mahdollisuus. Siltä se ainakin tuntuu. 1,5vuoden kokemuksella.
VastaaPoistaItse opiskelin 7 vuotta yliopistossa ja nyt olen ollut monta kuukautta työttömänä. Ei kiitos -sähköposteihin (jos niitä edes tulee) kyllästyy aika pian, joten lopetin työnhaun kokonaan. Muut saa tehdä työt minun puolestani. Kaikille ei vain riitä töitä ja joskus opiskelut valuu hukkaan. Sellaista se elämä vaan on. Toisia onnistaa ja toisia ei.
VastaaPoistaSuurin osa töistä jaetaan suhdeverkostojen kautta, mutta jos haluat panostaa hakemusasiakirjoihisi, niin kirjallinen ilmaisusi ei ole lähellekään riittävän hyvällä tasolla (tällä viittaan about.me -sivustoosi). Olen vetänyt läpi yksityisen firman rekrytointiprosesseja ja pelkästään hakemusten ulkoasun ja kirjallisen ilmaisun perusteella jaan hakemukset kyllä/ei -pinoihin. Mikäli CV:si on tyyliltään samanlainen, niin hakemuksesi päätyisi omissa käsissäni suoraan hylättyjen joukkoon. En tarkemmin erittele, mutta kirjoitusvirheet, toisteisuus, paikoittainen (turhan) infon paljous ja persoonattomuus (tosin yksi oivaltava kohta: En pidä pitkistä kävelyistä...) valitettavasti latistavat hyvän pohjan.
VastaaPoistaToivottavasti et ota kritiikistä liikaa itseesi, sillä olen ollut täysin samassa tilanteessa kuin sinäkin neljä vuotta sitten ja töiden hakeminen oli todella epätoivoista. Kaikkea hyvää ja hio hakemuksesi ja internet-preesensisi aivan huippuun, älä salli itsellesi perushyvää tasoa. Sellainen perushyvä on kymmenillä, ellei sadoilla muillakin työnhakijoilla, jotka ovat kanssasi samassa tilanteessa ja hakevat samoja avoimia työpaikkoja.
Hei!
VastaaPoistaKiitos kaikille kommenteista! On jollakin kummallisella tavalla lohdullista tietää, että ei ole ahdistuksensa kanssa yksin.
Viimeisimpään kommenttiin tiedoksi: en ottanut itseeni, sivusto täytyy muutenkin myllätä uusiksi, joten kommenttisi on aiheellinen :)
Mukavaa keväänodotusta kaikille!
Kiitos siitä, että jaat rohkeasti vaikeat kokemuksesi. Et ole todellakaan yksin, mutta turhan usein meillä on tapana käpertyä itseemme tällaisten vaikeiden asioiden kanssa. Olen itse akateeminen pätkätyöläinen, tehnyt "oman alan" (generalisti) hommia vuodesta 2007. Työnantajia on ollut neljä, työsuhteita yhdeksän. Nykyisen ja edellisen työni välissä oli puolen vuoden työttömyysjakso. Työnhaku on siis varsin tuttua, ja valitettavasti myös työttömän epätoivo. Ainoa neuvoni on, että periksi ei pidä antaa ("toisia onnistaa, toisia ei"). ja yksin ei kannata jäädä. On ihan ymmärrettävää, luonnollista ja ennenkaikkea oikeutettua olla välillä väsynyt, vihainen ja kyyninen. Onhan työnsaannissa suurensuuri merkitys puhtaalla mäihällä ja suhteilla. Jos tämä jää vallitsevaksi olotilaksi kärsii kuitenkin eniten itse. Eli sisua ja uskoa vaan! Älä myöskään välttele asiasta puhumista: kohtalotovereita on paljon! Eikä ne työssä olevat ystävät arvota sinua ykskaks luuseriksi vain työttömyyden takia.
VastaaPoistaItse jäin hiljan kakkoseksi haussa vakituiseen tehtävään, jonka olisin TODELLA paljon halunnut. En ole vielä ihan toipunut pettymyksestä, on se vaan niin pienestä kiinni kuka saa tehdä. En todellakaan halua syyllistää ketään työnhakuun liittyvistä p******a fiiliksistä. Toivon vaan kaikille voimaa selvitä niistä eteenpäin, jottei oma elämä ja hyvinvointi kuormittuisi liikaa epäreilun maailman vuoksi!!
Terve,
VastaaPoistaTuo on kyllä totta, mitä tuo edellinen kirjoittaja sanoi. Kävin aikaisemmin katsomassa tuota sinun about me -sivustoa ja se oli todella könösti kirjoitettu. Jotenkin odottaisi, että yliopiston käynyt kirjoittaisi hieman paremmin.
"Olen työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta Alkon palveluksessa myyjänä, mutta nyt on mentävä elämässä eteenpäin ja päästävä hyödyntämään sitä osaamista, jota opiskeluaikana on kartutettu."
Tuossa sinun tekstissäsi ei tule lainkaan esille, minkä alan töitä haluat, tai minkä alan asiantuntija olet. Ketään ei kiinnosta myöskään, että olet ollut töissä Alkossa, tai että haluat päästä elämässä eteenpäin. Eikös se ole aika selvä juttu muutenkin? En myöskään nimittäisi itseäni kukkahattutädiksi, ja kaikki haluavat aina pelastaa maailmaa ym. Et edes kerro, että minkä asian suhteen pelastamista mietit. Osaamisosiossa laitat ensimmäiseksi asiakaspalvelu ja vähittäismyynti, vaikka etsit uusia haasteita yliopistotutkinnon avulla, hei what oikeesti? Miten olisi esimerkiksi näin:
"Olen Ellen, HR-alan asiantuntija, jota kiinnostaa loputtamasti työelämän kehittäminen. Milenkiintoni kohdistuu erityisesti siihen, kuinka organisaatio onnistuu löytämään ja rekrytoimaan juuri ne parhaat työntekijät tarpeisiinsa. Aikaa kuluu myös pohtimalla ja tietoa hankkimalla, miten työilmapiiriä voisi kehittää parempien tuloksien ja hyvinvoinnin saavuttamiseksi."
Ja blaa blaa. You get the point.
Nyt sitten uutta netti-cveetä tai blogia kehiin huomattavasti paremmin kirjoitettuna. Ja tee selvää mille alalle/aloille haet ja miten markkinoit nämä asiat cveessä, cover letterissä ja nettisivuilla paremmin!