Työnhaun, rekrytoinnin ja työelämän mysteereitä käsittelevä blogi, työnhakijan näkökulmasta.

Palkkabingo

Usein työpaikkahakemuksissa työnantaja / rekrytoija pyytää palkkatoivetta jo työhakemukseen. Aiheesta oli huhtikuun (2018) alussa LinkedInissä vilkas keskustelu. Joku oli sitä mieltä, että jos hakija esittää liian suuren palkkatoiveen, hän ei selkeästikkään ole alan ammattilainen. Toinen sanoi, että myös liian pienen palkkatoiveen esittäjät karsiutuvat. Mielipiteitä oli puoleen ja toiseen. Ihmettelin keskustelun keskittymistä ainoastaan palkkaan ja palkkahaitariin. Onhan palkan lisäksi muitakin tekijöitä, joita työntekijä arvostaa tai joita on tarjolla/saatavilla.

Työnhakijana olen lähtökohtaisesti myymässä vapaa-aikaani ja osaamistani työnantajalle. Harkitsen tarkoin, mitä työpanoksestani saan kokonaisuudessaan vastineeksi. Koko paketti vaikuttaa.

Mitä arvuutan työpaikan -malli
Mitä tarkoitan koko paketilla? Asiaa paremmin avatakseni tein pikaisen taulukon. Listasin taulukkoon tekijöitä, joita pisteytän arvioidessani  palkkatoivettani. Eri tekijöillä on eri painotusarvoja, riippuen elämän-/työtilanteestani.

Oheinen taulukko ei ole muuttumaton. Se antaa kuitenkin kuvaa siitä, mitä tarkoitan eri tekijöillä.

Arvioin työtehtävästä tarjotun palkan suhteessa kokonaisuuteen, johon vaikuttaa mm. työnkuva, työpaikan sijainti,  yrityksen maine ja toimiala, etenemismahdollisuudet sekä työyhteisö (ks kuva).

Lisäksi palkkatoiveeseeni vaikuttaa mitä etuisuuksia on saatavilla. Lounas-, laina- matkaedut tai viihtyisä työympäristö? Kulttuurisetelit, nettiyhteys kotiin, viihtyisä työympäristö, rehellisesti hyvä organisaatiokulttuuri tai kuntosalin käyttö ilmaiseksi?

Edellä mainitut asiat ovat osa "koko pakettia". Palkasta olen valmis tinkimään, jos koen että kokonaisuus kompensoituu muutoin  edukseni. Tuo palkkabingokuponki muuttuu elämän- ja työnhakutilanteen mukaan.

Yleensä en laita palkkatoive-kohtaan mitään, sillä haluan ensin keskustella millaisia "rukseja" palkkabingokuponkiini ko työtehtävä tuo ja vasta sitten määrittelen palkkatoiveeni. Ennen kunnon  keskustelua tulevasta työtehtävästä mahdollisen työnantajan kanssa ja siitä mitä työnantaja tarjoaa, vai tarjoaako mitään - palkan lisäksi - on täysin mahdotonta laittaa palkkatoivetta kohdilleen. 

Kysymys kuuluukin: miksi työnantaja haluaa jo ennen kättelyä tietää palkkatoiveen - varsinkin kun kaikki kortit eivät hänen puoleltaan ole vielä pöydällä? Onko tämä opittu toimintatapa, jota rekrytoijat eivät edes kyseenalaista, vai miksi näin toimitaan?


Kommentit

  1. Oman kokemuksen on että on pöyristyttävää jos kysyn hakijana palkasta. Siitä ei saa edes keskustella, ei ennen lopullista haastattelua. Tämä kokemus on mulla. Vaikka harva töitä harrasktuksekseen tekee, kyllä sitä palkan takia tehdään. Se tulisi rekrytoijienkin ymmärtää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä on aika rikkoa palkkatabuja ja keskustella avoimesti palkoista.

      Poista
Mitä ajatuksia teksti herätti? Haluatko tarjota vinkkejä tai muuten antaa palautetta?

Yhteydenottolomake

Lähetä

Katselukerrat viime kuussa