27.1.2016

Yrittäjyys työttömyyden vaihtoehdoksi?

Olen hakenut töitä vuoden ajan. Aktiivisesti. Olen käyttänyt siihen useita keinoja (hakemukset, verkostot,cv pankit, some, suorat kontaktoinnit jne.) Olen saanut haastattelukutsuja, päässyt tapaamisiin ja ollut monesti haun loppusuoralle asti mukana, mutta työnhaussa olen edelleen.

Viime kuukausien aikana olen alkanut pohtia yrittäjäksi ryhtymistä. Liikeidean lähtökohdaksi olen ottanut oman osaamiseni. HR- ja valmennusalan ihmisenä vaihtoehtona voisi olla valmennus- ja/tai konsultointityö.

Asenteeni tukee yrittäjyyttä, sillä olen työnhakijanakin laatinut ja lähettänyt itsestäni markkinointikirjeitä suoraan yrityksille. Tarttunut puhelimeen ja soittanut. Olen ollut aloitteellinen, kokeileva ja tarmokas. Kysymys olisi hypystä tuntemattomaan, työnhakijasta yrittäjäksi ja siihen liittyy paljon mieltä askarruttavia kysymyksiä.

Näen kuitenkin työttömyydelle yhtenä vaihtoehtona yrittäjyyden. Yrittäjyys kiehtoo minua. Voisin itse määritellä työni sisällön ja pääsisin toteuttamaan itseäni. Riskinäni olisi, ettei ideani myy eli liiketoimintani kannattaisi, mutta toisaalta en tarvitsisi aloittaakseni edes alkupääomaa.

Isäni on ollut yrittäjä ja hän aina sanoo, että tärkeintä on aloittaa. Jos aikoo yrittää, pitää aloittaa. Jostakin. Työttömän hyppy tuntemattomaan yrittäjyyden maailmaan on ehkä lopulta helpompi kuin monen muun. Vaatii rohkeutta, halua ja avointa mieltä.

En vielä tiedä, mitä ideoistani syntyy, mutta haluaisin hyödyntää tämän ”vapautuneen aikani” ja kokeilla kepillä jäätä. Pitää kuitenkin selvittää, miten työttömyystuki ja yritystoiminnan pyöritys sopivat yhteen? Toimisinko lopulta freelancerina, yrittäjänä vai laskuttaisinko osuuskunnan kautta? Miten aloittaisi omien konsulttipalveluiden myynnin kaikkein järkevimmin?

Onnistuminen yrittäjänä on kuitenkin monen tekijän summa. Onnistuisinko vai en riippuu monesta asiasta ja se pitää hyväksyä. Nyt jatkan vielä unelmointia, kehittelyä ja suunnittelua. Norsua ei syödä kokonaisena, vaan pala kerrallaan. Katsotaan, mitä tuleman pitää ja hyppäänkö tuntemattomaan? Mottoni on, että ongelmat on tehty ratkaistaviksi ja kaikki järjestyy ajallaan.

Onko sinulla minulle neuvoja? Oletko hypännyt työnhausta yrittäjyyteen?

Terveisin, Sari
https://fi.linkedin.com/in/penttilasari

 

4 kommenttia:

  1. Meidän perheessä (mieheni ja minä) hypättiin monien vaiheiden kautta työttömyydestä yrittäjyyteen. Mies teki sen heti kun jäi töistä pois ja minä menin mukaan. Tärkeintä oli se, että liikeidea perustui molempien ydinosaamiseen eli IT-alaan ja yhteiskuntatieteisiin. Meillä oli molemmilla pitkä kokemus noilta aloilta.

    Itse olen nyt jo työkyvyttömyyseläkkeellä mutta yritys toimii ja mies tekee siinä töitä. Minäkin teen aina joskus jotin pientä, vointini mukaan. Päivitän nettisivuja yms.

    Ainakin meillä hyppy kannatti. Ei niinkään heti alkuun rahallisesti, ensimmäiset pari vuotta oli todella tiukkaa mutta sitten lähti puskaradio liikkeelle ja homma toimii.

    Tärkeintä on hyvä liikeidea ja uskallus. Mitään ei saa jos ei uskalla hypätä. Kuulostat senkaltaiselta henkilköltä, että siitä vaan. Mutta varaudu siihen alkuun, se voi olla hankalaa. Yölläkin tuli mietityä millä mitäkin maksetaan. Mutta eikö nykyäänkin saa starttirahaa? Me saimme sitä muistaakseni ensimmäisen vuoden ajan, ja se helpotti elämää vaikka ei kovin iso summa/kk ollutkaan.

    Kaikkea hyvää Sinulle ja onnea yrittäjyyteen jos siihen päädyt.

    VastaaPoista
  2. Hei, Kiitos tsempistä ja oman rohkaisevan tarinasi jakamisesta! -Sari

    VastaaPoista
  3. Hei! Ihan samanlaisia asioita pohdiskelin itsekin tuossa pari kuukautta sitten. Nyt olen yrittäjä, ihan alkutaipaleella, mutta kuitekin täysillä sillä tiellä:) Kirjoitin aiheesta LinkedIn Pulseen ja jutussa on paljon yhtymäkohtia sinun tarinaasi. Jos kiinnostuit käy lukemassa http://bit.ly/23UcLdy

    Tsemppiä Sinulle ja ota yhteyttä jos haluat vaihtaa ajatuksia!

    VastaaPoista
  4. Hei Uusi Yrittäjä ja kiitos viestistäsi! Onneksi kaikkia yrittäjyyden haasteita (ja tehtäviä) ei tarvitse samana päivänä taklata, vaan riittää että ne hoitaa asia kerrallaan. Toivon sinulle monia asiakkaita ja menestyksen tuulia!

    VastaaPoista

Mitä ajatuksia teksti herätti? Haluatko tarjota vinkkejä tai muuten antaa palautetta?