Työnhaun, rekrytoinnin ja työelämän mysteereitä käsittelevä blogi, työnhakijan näkökulmasta.

Onko rekryssäsi liikaa leikkipalikoita?

Kaikki alkoi niinkuin yleensäkin eli löysin kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Hakeakseni paikkaa piti täyttää yrityksen nettisivuilla hakemus. Kuudelle eri välilehdelle nakuttelin työ- ja opiskeluhistoria tietoni, omien kokemusten ja taitojen analysoinnin sekä referenssini. Lisäksi hakukirje ja ansioluettelo tuli liittää järjestelmään.

Online testi


Läpäisin haun ensimmäisen vaiheen ja sain sähköpostitse linkin online -testiin, johon pystyi vastaamaan kotoa. Kolmesta eri väittämävaihtoehdosta piti valita kaksi, jotka  kuvasivat itseäni parhaiten. Väitteitä oli yhteensä noin 450. Tähän asti hakuprosessi meni aika löysin rantein ja olin tyytyväinen, ettei kotoa tarvinnut poistua.

Videohaastattelu


Edellisen vaiheen läpäisijät saivat lyhyen ajan sisällä kutsun videohaastatteluun. Siitä siis suorin vartaloin kauppaan hakemaan nettikameraa.

Nettihaastattelun tekeminen kesti osaltani kuutisen tuntia. Kysymykset olivat nauhoitettuja ja vastaukset piti itse kuvata ja nauhoittaa.

En pitänyt, sillä koen että haastattelutilaisuuden pitäisi olla vuorovaikutusta. Itse ainakin tutkiskelen vastaanottajan reaktioita ja esiintyminen kylmälle kameralle tuntui... noh, kylmältä.

F2F -haastattelu


Videohaastatteluiden jälkeen kävi kutsu varsinaiseen, oikeaan, haastatteluun. Tästä suoriuduin noin tunnissa, jonka jälkeen ilmoitettiin varsinaisen psykologisen arviointipäivän olevan edessä. Tähän osallistuisi enää 11 jatkoon valittua hakijaa.

Valmistautuminen testipäivään


Päivää ennen psykologisia arviointeja sain linkin sähköpostiini, joka vei kysymyspatteristo sivustolle. Kolme erillistä väitesettiä, joihin perustuen arvoin omaa käyttäytymistäni.

Väittämiä oli lähemmäs viisisataa ja tämä oli vasta valmistautuminen seuraaviin koko päivän kestäviin  testeihin!

Psykologiset testit


Testiä varten matkustin "pelipaikalle" aamu kahdeksaksi. Jo yhdeltätoista alkoi pahasti tökkimään. En voinut olla ajattelematta, että onko 3400 euron kuukausipalkkaisen - ei alaisia, ei edes keskijohdon työpaikka- todella linjassa näin mittavan rekryprosessin kanssa?

Motivaationi jatkoi laskuaan kissan hännän lailla päivän edetessä. Oli hankala motivoitua kuvitteelliseen leikkiin asiakkaasta, joka reklamoi tuotteesta - noin 20 vuotta asiakasrajapinnassa toimineena. Erilaisia leikkejä oli jo leikitty riittämiin, sekä verkossa että livenä. Koin hankalaksi motivoitua, vaikka palkintona olisi työpaikka.

Mieti ja mitoita


Soveltuvuustestit ovat paikallaan monessakin mielessä. Villakoiran ydin piilee kuitenkin siinä, että osaa mitoittaa testit tehtävän mukaan! Kaikkia leikkipalikoita ei tarvitse raahata leikkikehään vaikka niihin olisikin mahdollisuus!

Hyvä rekrytoija, mieti mitä ominaisuuksia haettavaan tehtävään oikeasti tarvitaan ja miten niitä ominaisuuksia parhaiten mitataan. Jos rekryprosessi ei ole linjassa haettavan tehtävän kanssa, siinä ei testata hakijan motivaatiota, vaan prosessia ei ole yksinkertaisesti osattu suhteuttaa oikein.

Rekryprosessi luo hakijoille mielikuvaa yrityksestä. Miten yritys toimii? Osataanko prosesseja suhteuttaa oikein? Onko työtehtäväkään osattu mitoittaa sellaiseksi, josta on edes mahdollisuus selviytyä?

Rekryprosessin mitoittaminen työnkuvaan ja vaatimuksiin, on hyvän rekrystrategian lähtökohta.

Parhain terveisin, Työnhakija

Kommentit

  1. Mulla samantyylisiä kokemuksia, tuhlaan aikaani testeissä. Olen ajatellut alkaa laskuttamaan ajastani ! ;-) Varmaan soveltuvuustesteihin pistetään enemmän paukkuja kun tarvisisikaan. Tulisi työnantajallekin halvemmaksi yksinkertainen haastattelu, jossa voisi olla se hr-ihminen, esimies ja vaikka joku tulevista työkavereista. Ennen se toimi, eikö muka enää?

    VastaaPoista
Mitä ajatuksia teksti herätti? Haluatko tarjota vinkkejä tai muuten antaa palautetta?

Yhteydenottolomake

Lähetä

Katselukerrat viime kuussa