25.9.2015

Twitter työnhaun tukena

Muutama viikko sitten kirjoitin työnhausta verkossa. Kerroin, miten työnhakua aloittaessani loin nettiin työnhaun sivuston. Sivusto ei kuitenkaan yksin riitä, vaan sitä pitää myös markkinoida, joten otin sosiaalisen median palvelut tukemaan sivustoani. Tässä postauksessa käsittelen  Twitteriä työnhakuni tukena. Viime aikoina Twitter on ohittanut Facebookin sosiaalisen myynnin kanavana, joten sitä ei kannata unohtaa työnhaussakaan.

Itse olen liittynyt Twitteriin jo vuonna 2008 eli kauan ennen nykyistä työnhakuani. Twiittaan ammattiini liittyvistä tapahtumista ja mielenkiintoisista tuotteista/asioista sekä blogipostauksistani. Pyrin myös aktiivisesti mukaan keskustelemaan kiinnostavista aiheista.

Työnhaussakaan pelkkä yksisuuntainen twiittaaminen ei riitä, vaan vaikuttavuuden kannalta on tärkeää seurata alaan liittyviä keskusteluja ja verkostoitua kiinnostavien ihmisten kanssa. Myös Twitter-profiilissa kannattaa kertoa työnhaustaan muiden kiinnostusten ohella. Omassa Twitter -profiilissani oli ”call-to-action” ja linkki sivustolleni.

Tavoite


Twitterin avulla pyrin ohjaamaan liikennettä ja saada näkyvyyttä Twitter-profiililleni. Pyrin verkostoitumaan alani vaikuttajien kanssa ja vahvistamaan ammattilaisprofiiliani Twitter seuraajieni keskuudessa. Lisäksi tavoitteenani oli saada käyttäjä Twitter-profiilistani työnhaun sivustolleni.

Toimiiko? Ja mikä toimii?


18% tweeteistä sai lukijan avaamaan Twitter profiilini. En kuitenkaan onnistu aktivoimaan ihmisiä klikkaamaan twiittejäni ja nekin jotka klikkaavat, klikkaavat uutisia.

Mikä toimi?


Sosiaalinen media liittyy kiinteästi omaan ammattiini ja onnistuinkin löytämään kaksi piilotyöpaikkaa Twitterin kautta. Keskustelujen seuraaminen siis kannattaa!

Lähes viidennes twiiteistäni sai lukijan avaamaan Twitter-profiilini, jossa kerrottiin työnhaustani. Twitteristä kävijät kulkeutuivat myös työnhaun sivustolleni, sillä 13% sivustoni uusista kävijöistä tuli Twitterin kautta. Sosiaalisen median kanavista Twitter toimikin parhaiten.

Taikasauva tämäkään kanava ei kuitenkaan ole, itse en onnistunut aktivoimaan ihmisiä klikkaamaan twiittejäni ja nekin jotka klikkasivat, klikkasivat uutisia. Tosin tweetit isoista ja mielenkiintoisista tilaisuuksista ja aktiivinen hashtagien (#-merkki) käyttö toimivat hyvin ja aktivoivat yleisöäni.

Vinkkejä Twitterin tehokäyttöön!


Etsi alasi vaikuttajat ja seuraa heitä aktiivisesti. Kuuntele ja lyöttäydy rohkeasti mukaan keskusteluihin. Olet alasi ammattilainen, joten jaa avoimesti osaamistasi, vinkkejä ja neuvoja - luo itsellesi nettijalanjälki, joka heijastaa ammattiosaamistasi.

Kerro rohkeasti myös siitä, että etsit töitä. Etsi oman alasi hashtagit ja käytä niitä kun mainostat työnhakuasi. Oikeat hashtagit löydät seuraamalla alallasi toimivia yrityksiä, toisia työntekijöitä ja kokeilemalla! Voit merkitä työnhakuun liittyvät twiitit myös #rekry, #työpaikat, #duunit hashtagein.

Näitä avainsanoja käytetään yleisesti työnhaussa ja rekrytoinnissa Twitterissä. Samoja avainsanoja voit käyttää myös etsiessäsi työpaikkoja Twitteristä.

Jos Twitterin perusteet eivät ole hallussa, mutta haluat silti kokeilla Twitteriä työnhaussa, etsi rohkeasti lisäohjeita  - netti on pullollaan ohjeita siitä, miten Twitterin käytössä pääsee alkuun.

Onnea matkaan!
Terkuin: @kmaanoja!

Kirjoitus on kirjoitettu yhteistyössä by Katriina & Jopport  ajatuksella #sharingIScaring

Seuraavan Katriinan kirjoituksen aihe on Facebook ja miten se toimii hänellä työnhaussa.
ps. löydät kaikki Katriinan työnhaun digistrategian kirjoitukset klikkaamalla avainsanaa "digistrategia" .

14.9.2015

Twitterin ABC

Twitter on yhteisöpalvelu, joka perustettiin vuonna 2006 Kaliforniassa. Tällä hetkellä Twitterin aktiivisia käyttäjiä maailmassa on karkeasti 284 miljoonaa. Suomen Twitter -käyttäjistä liikkuu ainoastaan arvioita mutta luvut pyörivät siellä 300-550.000 välillä.

Twitterin avulla käyttäjät pystyvät lukemaan ja lähettämään 140-merkin pituisia viestejä. Palvelua voi käyttää sekä tietokoneella että älypuhelimella.

Voit jakaa linkkejä, kuvia ja videopätkiä twiitteillä eli viesteillä. Joihinkin television keskusteluohjelmiin otetaan kommentteja twiitteinä, jotka näkyvät kuvaruudun alalaidassa.

Käyttäjien välinen viestintäkin on mahdollista, niin kutsuttujen yksityisviestien avulla, jolloin viestit ovat vain lähettäjän ja vastaanottajan luettavissa..

Twitterin käytön aloittaminen


Twitter tilin perustaminen alkaa oman profiilin luomisesta. Sinun tulee keksiä itsellesi profiilinimi.

Valitse profiilinimesi huolella. Sen voi muuttaa myöhemmin, jos sen haluaa vaihtaa vaikka lyhyemmäksi. Twitter -osoitteeksesi tulee @profiilinimi. Jopport -blogin twitter osoite on @J_pport.

Valitse huolella myös profiilikuvasi, sillä Twitterin tarjoama "pelkkä muna" profiilikuvana ei kiinnosta ketään. Usko pois, kuva on tärkeä.

Twitterin etusivusi


Twitterin etusivullasi on koko Twitter-feedi (virta) eli kaikkien seuraamiesi henkilöiden ja heidän twiittinsä. Siitä vaan lueskelemaan ja seuraamaan mitä seuraamasi ihmiset twiittailevat!

Voit hakea käyttäjiä ja twiittejä "Etsi Twitteristä" -kohdasta, oikealta ylhäältä. Viestit -kohdassa näet sinulle yksityisviestinä lähetetyt viestit.

Vasenta profiilikuvaasi painamalla pääset omalle sivullesi. Ylhäällä oikealla olevaa profiilikuvaasi painamalla pääset Twitter -tilin asetuksiisi.

Twiittaaminen


Twiittaamaan eli viestittämään pääset vaikka oikeasta yläkulmasta. Paina "Twiittaa" -nappulaa ja viestikenttä avautuu eteesi. Kirjoita viestisi siihen ja paina "lähetä" -nappia.


Twiitin pituus on 140 merkkiä, ei sen enempää. Vähempikin määrä merkkejä riittää. Koko tilaa ei ole pakko käyttää.

Käyttämällä Hashtagia (#-merkki) liität twiittisi asiayhteyteen. Avoimia työpaikkoja merkitään #rekry -tunnuksella ja sillä niitä on helppo hakeakin.

Seuraaminen


Twitterissä voit seurata toisia käyttäjiä ja muut voivat seurata sinua. Seuraaminen tarkoittaa, että saat seuraamasi henkilön twiitit eli viestit Twitterin etusivullesi.

Seurata voit ketä haluat, poliitikkoja, yrityksiä, lempinäyttelijääsi, jos vain hänellä on Twitter -tili. Twitter-tilin luotuasi voit kokeilla hakea mielenkiintoisia henkilöitä. Etsi Twitteristä-kenttään kirjoitat hakusanan, vaikka Jopport, ja painat Enteriä.

Hakutulokset aukeavat eteesi. Klikkaamalla välilehtiä "Suositut, Live, Tilit, Kuvat, Videot, Lisää vaihtoehtoja" - järjestät hakutulokset. Tilit tarkoittaa Twitter-tilejä eli käyttäjiä.

Käyttäjän voi aktivoida seurattavaksi suoraan hakutuloksista, klikkaamalla Seuraa nappia. Klikkaamalla Twitter-käyttäjänimeä pääset ko henkilön/yrityksen pääsivulle, jossa myös "seuraa" nappula. Klikkaamalla "Seuraa" -nappulaa, saat  ko käyttäjän viestit näkyviin etusivullesi.

Meidän Nuoret -sivustolla oli hyvä ohje Twitter tilin perustamiseen , joten kurkkaa sinne niin pääset alkuun! Kokeile, twiittaa minulle palaute tästä kirjoituksesta osoitteeseen @J_pport!

Terveisin, Jopport


4.9.2015

Persoona peliin videorekrytoinnissa

Videohakemuksissa on rekrytoinnin tulevaisuus, sanotaan. Työnantaja perustelee videorekryjä muun muassa ajansäästöllä ja sillä, että useampi hakija saa mahdollisuuden tulla nähdyksi ja kuulluksi. Mutta ennen kaikkea, työnantaja haluaa todeta hakijan persoonallisuuden ja soveltuvuuden tiimiin tai työyhteiosöön.

Lähetin ensimmäinen videotyöhakemukseni. Se oli mielenkiintoinen kokemus, sillä en yhtään tiennyt mitä videolta odotettiin. Rekryfirman sivuilla kehotettiin laittamaan CV:n, hakemuksen ja muiden liitteiden lisäksi myös ko. videohakemus.

Vaistoni sanoi, että sitä ei voi jättää tekemättä, joten tartuin toimeen. Linkki videon tekoon löytyi helposti, mutta ohjeita tekemiseen tai toiveita sisällöstä yrityksen sivuilla ei annettu.

Pitkällisen ja vakaan harkinnan jälkeen tein sellaisen videon kuin itse näin parhaaksi tehdä. Onneksi itse työkalu oli äärimmäisen helppokäyttöinen eli tekniikan kanssa tuhraamiseen ei kulunut aikaa.

Työnhakijan videohakemus
Tein videohakemusta ensimmäisenä päivänä kolmisen tuntia. Aikaa meni siihen, että valitsin rauhallisen taustan, säädin valaistusta, meikkasin ja laitoin hiukset ja tietysti pukeuduin kuten normaaliin haastatteluunkin pukeutuisin. Sen lisäksi tein muistini tueksi PowerPoint­esityksen, johon listasin asioita joita halusin videolla kertoa.

Ensin videosta tuli aivan liian pitkä. Koska hauskoja tarinoita ja sattumuksia ei tässä tilanteessa voi kertoa, ei kukaan jaksa kuunnella hyvänkään hakijan viidentoista minuutin mittaista tilitystä työhistoriasta ja persoonallisuudesta.

Onneksi tajusin itsekin, ettei tätä tilaisuutta kannata hukata CV:sta ja hakemuksesta löytyviin faktoihin. Niinpä päätin tehdä ansioluetteloa ja hakemusta täydentävän pariminuuttisen, jossa halusin tuoda enemmän esiin omaa persoonaani, työskentelytyyliäni ja muita asioita joita ei liitteistä löydy.

Pariminuuttisen tekemiseenkin saa menemään paljon aikaa. Ensin videointi sujuu hienosti ja sitten tapahtuu klassinen kielen solmuun meneminen – on aloitettava alusta. Itseäni häiritsevä maneerini on silmien meneminen ”killiin” kun haen ajatusta ja sitä miten asiani esittäisin. Niinpä yritin eliminoida tämänkin haasteen alottamalla monta kertaa uudelleen.

Vinkit videohakemuksen tekoon


Ulkopuoliset häiriötekijät ovat oma lukunsa: Linssin eteen lentävä kärpänen, ystävän puhelu, oveen koputtava naapuri, katkeava verkkoyhteys jne. On todella tärkeää löytää häiriötön ja rauhallinen paikka sekä laittaa puhelin äänettömälle, jotta hakemuksen tekoon voi kunnolla keskittyä.

Muista että, työnantaja haluaa ennenkaikkea todeta hakijan persoonallisuuden ja soveltuvuuden tiimiin tai työyhteiosöön. Toisaalta videoon panostaminen kertoo siitä, että olet tosissasi hakemassa kyseistä työpaikkaa.

Onneksi videorekrytoinnissa ei kuitenkaan tarvitse osoittaa Smoukahontaksen lahjakkuutta, vaan riittää, että linssin takaa työnantajalle tarinoi hakija, joka on motivoitunut ja oma itsensä.

Terveisin,  
Minna
https://fi.linkedin.com/in/minnahuuhtanen
https://twitter.com/MinnaHuuhtanen