Yli 50-vuotiaan työllistyminen on mahdotonta - onko mantralla pohjaa?

Astun sisään helsinkiläisen rekrytointikoulutuksen huoneeseen. Ensimmäisenä päivänä ilmassa on odotusta. Pöytien ääressä rupattelevat osallistujat näyttävät olevan pääsääntöisesti yli 50-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä.

Myönnän, että ensimmäinen ajatukseni liittyy ikään. Mieleeni nousee yhteiskunnallinen mantra: yli viisikymppisenä on mahdotonta työllistyä. Pintapuolisesti katsottuna tilanne näyttää vahvistavan tämän todeksi. Mutta kun istun alas ja alamme keskustella taustoista, pinta murtuu.

Käy ilmi, että useimmilla viimeisin koulutus on 20–25 vuoden takaa. Työkokemusta saattaa olla vain yhdestä tai kahdesta pitkäaikaisesta työpaikasta.

Eräs kurssilainen kertoo valmistuneensa merkonomiksi vuonna 1985. Hän eteni pitkällä urallaan yhdessä yrityksessä ostajaksi. Nyt työttömäksi jäätyään hän on hakenut uusia ostajan tehtäviä, mutta ovet eivät ole auenneet. 

Toinen, pitkään varastotehtäviä hoitanut mies on alkuperäiseltä koulutukseltaan autonasentaja. Hän sanoo suoraan, mistä kenkä puristaa:  "Ei minulla tietokoneosaamista juuri ole. Se on haaste, sillä nykyisin varastotöissäkin hallitaan saldoja ja lähetyslistoja erilaisilla järjestelmillä."

Työelämän muuttuessa muuttuvat myös vaatimukset

Digitaaliset työkalut, tekoäly, raportointi ja viestintäkanavat ovat muuttuneet rajusti jo viimeisen viiden vuoden aikana, puhumattakaan kolmesta vuosikymmenestä. Jos työura on rakentunut yhden työnantajan palveluksessa vanhoilla rutiineilla, kuinka hyvin osaaminen vastaa tämän päivän vaatimuksia?

Työllistymisen esteenä ei siis välttämättä olekaan syntymävuosi, vaan vanhentunut osaaminen?

Jatkuva työelämän muutos haastaa kaikenikäiset

Ehkä työntekijöinä ongelmaksi muodostuu se, että olemme luottaneet liikaa siihen, että nykyinen työpaikka säilyy ikuisesti. Ehkä olemme ajatelleet, että kouluttautuminen päättyy siihen hetkeen, kun tutkinto on saatu valmiiksi?

Tai ehkä olemme olleet niin kiireisiä tekemään työtämme, ettemme ole huomanneet maailman muuttuvan ympärillämme. Olemme ehkä luottaneet siihen, että työpaikka varmasti säilyy, jos yhteistä historiaa työnantajan kanssa on pitkälti takana tai kun jalan on saanut oven sisäpuolelle.

Mitä sanot, jos työnantajalla on valittavanaan kaksi hakijaa, joista toinen on aktiivisesti päivittänyt osaamistaan ja toinen ei, kumman hän todennäköisesti valitsee?

Kysymys osuu samalla tavalla 30-, 40-, 50- kuin 60-vuotiaaseen työnhakijaan. Työmarkkinoilla ikä ei välttämättä ole ainoa (toivottavasti!) tai edes tärkein tekijä, jos osaamisen ja työn vaatimusten välille on syntynyt merkittävä kuilu.

Osaamisen päivittäminen ei ole enää valinnainen asia

Mitä jos rekryissä vertaillaan hakijoiden osaamista suhteessa avoimen paikan vaatimuksiin? En sano, ettei ikärasismia olisi, sitä todellakin on huonoissa rekryissä. Mutta jos painotetaan sitä mitä toisit työnantajalle eli mitä hän saa palkatessaan sinut, niin osaamisen päivittäminen ei ole enää valinnainen asia.

Siksi jokaisen työnhakijan on aika ajoin pysähdyttävä peilin eteen ja kysyttävä itseltään: Milloin viimeksi opiskelin jotain uutta? Ovatko oman alani nykyiset työkalut, tekniikat ja toimintatavat minulla hallussa?

Tuliko epämukava olo? Toivottavasti. Se voi olla merkki siitä, että tunnistit jotakin omasta tilanteestasi. Hyvä uutinen on se, että tämä oivallus on ensimmäinen askel kohti kehittymistä.