Avoimia työpaikkilmoituksia lukiessa, sitä huomaa ajattelevansa helposti: ”En voi hakea tätä paikkaa, sillä kaikkia osaamisvaatimuksia en täytä. Enkä oikeastaan osaa mitään erityistä muutenkaan.”

Työpaikkailmoituksissa listataan usein rivikaupalla vaatimuksia ja toiveita. Osa niistä on ehdottomia. Jos tehtävä edellyttää esimerkiksi tiettyä sertifikaattia eikä sitä ole, omaa sopivuutta on helppo arvioida.

Olen huomannut, että vaikeimpia ei yleensä ole nämä selkeiden vaatimusten asiat, vaan ne, joita ei pysty arvioida suoraviivaisesti. Tarkoitan, että silloin ilmoituksissa hakijalta toivotaan usein esimerkiksi:

• hyviä vuorovaikutustaitoja
• kykyä oppia uutta
• kykyä toimia itsenäisesti
• vastuullista työotetta
• positiivista asennetta.

Jos työkokemusta on vähän tai se on kertynyt samantyyppisistä tehtävistä, tällaisten taitojen tunnistaminen ja perusteleminen tuntuu ehkä vaikealta. Muttei se silti tarkoita, ettei niitä olisi.

Jos ei ole tehnyt asiakastyötä, miten voi osoittaa, että omat vuorovaikutustaidot ovat hyvät? Mitä positiivinen asenne tai oppimiskyky oikeastaan tarkoittaa käytännössä? Miten sitä mitataan, verrattuna mihin?

Mä lähestyn osaamisen tunnistamista tekemisen kautta. En mieti ensimmäisenä, mitä osaan, vaan mitä olen tehnyt.

Osaamista ei nimittäin synny vain työpaikalla. Sitä kertyy myös opinnoista, harrastuksista, vapaaehtoistyöstä ja arjen tehtävistä.

Joku on saattanut hoitaa opiskelijayhdistyksen tai salibandykerhon kahvikassaa. Toinen on joutunut toimimaan tilanteessa, jossa päätöksiä piti tehdä nopeasti. Kolmas on tehnyt yhteistyötä muiden kanssa jonkin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Kaikesta tästä voi löytyä osaamista, vaikka tekemistä ei olisi alun perin ajatellut työkokemuksena tai edes erityisenä näyttönä mistään.

Oman osaamisen tunnistaminen helpottuu ainakin minulla silloin, kun en aloita kysymyksestä ”mitä osaan?”, vaan kysyn:

Mitä olen tehnyt?

Tämä ajattelutapa ei koske vain nuoria tai vähän työkokemusta kerryttäneitä. Myös pitkään työelämässä ollut voi lakata huomaamasta omaa osaamistaan, koska moni asia tuntuu itselle jo aivan tavalliselta.

Me ollaan ihmisinä paljon muutakin kuin työroolimme, työhistoriamme.

Miten tekemisestä löytyy osaamista?

Kun itse yritän tunnistaa jonkin tilanteen taustalla olevaa osaamista, pilkon tapahtuneen kolmeen osaan:

• Mitä tapahtui?
• Mitä tein?
• Mitä siitä seurasi?

Esimerkiksi:

”Ystäväni mursi jalkansa vaellusretkellämme. Pysyin rauhallisena, annoin ensiapua ja hälytin meille apua. Tilanne päättyi hyvin, ja meidät haettiin tunturista turvaan.”

Siitä voi tunnistaa esimerkiksi paineensietokykyä, päätöksentekotaitoja, organisointikykyä ja valmiutta ottaa vastuuta.

Kaikki nämä ovat tarpeellisia taitoja myös monessa työpaikassa.

Osaamisen sanoittaminen hakemukseen

Omaa osaamista tulee helposti vähätelleeksi. Jos hakemuksessa lukee ”olen ihan hyvä asiakaspalvelussa”, työnantajalle ei varmaan synny kovin selvää kuvaa siitä, mitä hakija osaa?

Itse etsin yleensä jonkin konkreettisen tilanteen, jossa osaaminen näkyy. Missä tilanteessa kuuntelin asiakasta, ratkaisin ongelman tai vein asian loppuun?

Tarkoitus ei ole keksiä osaamista, jota ei ole, eikä luetella hakemuksessa kaikkea mahdollista. Ajatuksena on tunnistaa omasta tekemisestä ne asiat, joilla on merkitystä juuri haettavan työn kannalta. Saada hakemuskirje peilaamaan työpaikkailmoitusta.

Siksi lähden itse liikkeelle kysymyksestä:

Mitkä kolme asiaa osaamisessani tukevat juuri tätä työtä ja mistä tekemästäni löydän niille esimerkit?

Siksi palaan aina siihen, mitä olen käytännössä tehnyt. Sieltä löytyy yleensä myös vinkit omalle osaamiselle.