Uskalla sanoa se ääneen
Valmistuin valtiotieteiden maisteriksi syksyllä 2013. Olen hakenut koulutustani vastaavaa työtä aktiivisesti niin avoimilla työhakemuksilla kuin vastannut työnhakuilmoituksiinkin. Opiskelin omatoimisesti brändäämisestä, aloin kirjoittamaan blogia LinkedIniin ja aktivoin itseni Twitterissä.
Suhtauduin enimmäkseen positiivisella fiiliksellä työnhakuun, vaikken päässytkään moneen haastatteluun. Kieltämättä tunsin myös välillä pettymystä, sillä olinhan korkeakoulutettu, nuorehko ja minulla on runsaasti työkokemusta erittäin vaativistakin töistä.
Työnhausta tuli minulle mukava haaste, ensimmäinen projektityöni ja pääsin siinä kehittymään myyntitaidoissani, kirjoitustaidoissani ja mielipiteen ilmaisussa. Lisäksi opiskelin kirjoista startupyrityksistä, johtajuudesta ja luin myös kirjan tehokkaammasta toimistosta, johon sisältyi tehtävien ulkoistaminen, esim. virtuaalisesta assistentista.
Puhuin oppimistani asioista usein ystävien ja tuttujen kanssa. Toivoin myös, että pääsisin kokeilemaan näitä uusia asioita pian jossain uudessa työpaikassa, jossa olisi muutosmyönteinen ilmapiiri.
Eräänä päivänä sovin tapaamisen tuttuni kanssa, jota en ollut nähnyt kesän jälkeen, koska halusin vaihtaa kuulumisia. Kävimme teellä ja kerroimme innostuneina toisillemme uusista sovelluksista, joita olimme syksyllä löytäneet ja jotka helpottavat tehtävähallintaa.
Kerroin hänelle virtuaaliassistenteista, joita löytyy muuten nykyään myös Suomesta, ja yrittäjänä hän innostui ajatuksesta. Sanottuani virtuaaliassistentti lauseeni loppuun tajusin, että minähän voisin olla hänen virtuaaliassistenttinsa! Seuraavaksi huomasin sanovani, että ”minähän voisin olla virtuaaliassistenttisi”. Tuttavani riemastui ja sanoi ”no niinhän sinä voisit”.
Asia eteni nopeasti, sillä tuntityön sijasta siirryimme keskusteluissa osa-aikaiseen työhön ja pian jo neuvottelimme määräaikaisesta kokoaikatyöstä!
Entinen kollega kysyi, että harmittaako minua kun sain työpaikan verkostoni kautta, vaikka olin tehnyt paljon töitä traditionaalisen työnhaun eteen. Vastasin, että minua ei harmita yhtään, koska mikään ei ollut turhaa työtä.
Tuntuu hyvältä koska kaikkien hakemusten, LinkedInin ja Twitterin ansioista osasin tiedostamatta myydä taitojani ja uskalsin sanoa haluavani tehdä tuttavalleni töitä. Tajusin, että se vain täytyy tajuta ja uskaltaa sanoa ääneen. Olihan tuttavanikin, eli nykyinen työnantajani, nähnyt useita Facebook statuksiani työhausta, hän ei vain ollut tajunnut, että voisin tehdä töitä juuri hänelle.
Joten uskaltakaa sanoa ääneen, että osaatte ja haluatte tehdä töitä, muistakaa myös markkinoida osaamistanne kaikille, harjoittelu tekee mestarin!
Suhtauduin enimmäkseen positiivisella fiiliksellä työnhakuun, vaikken päässytkään moneen haastatteluun. Kieltämättä tunsin myös välillä pettymystä, sillä olinhan korkeakoulutettu, nuorehko ja minulla on runsaasti työkokemusta erittäin vaativistakin töistä.
Työnhausta tuli minulle mukava haaste, ensimmäinen projektityöni ja pääsin siinä kehittymään myyntitaidoissani, kirjoitustaidoissani ja mielipiteen ilmaisussa. Lisäksi opiskelin kirjoista startupyrityksistä, johtajuudesta ja luin myös kirjan tehokkaammasta toimistosta, johon sisältyi tehtävien ulkoistaminen, esim. virtuaalisesta assistentista.
Puhuin oppimistani asioista usein ystävien ja tuttujen kanssa. Toivoin myös, että pääsisin kokeilemaan näitä uusia asioita pian jossain uudessa työpaikassa, jossa olisi muutosmyönteinen ilmapiiri.
Minä voisin olla sinun yrityksessäsi töissä!
Eräänä päivänä sovin tapaamisen tuttuni kanssa, jota en ollut nähnyt kesän jälkeen, koska halusin vaihtaa kuulumisia. Kävimme teellä ja kerroimme innostuneina toisillemme uusista sovelluksista, joita olimme syksyllä löytäneet ja jotka helpottavat tehtävähallintaa.
Kerroin hänelle virtuaaliassistenteista, joita löytyy muuten nykyään myös Suomesta, ja yrittäjänä hän innostui ajatuksesta. Sanottuani virtuaaliassistentti lauseeni loppuun tajusin, että minähän voisin olla hänen virtuaaliassistenttinsa! Seuraavaksi huomasin sanovani, että ”minähän voisin olla virtuaaliassistenttisi”. Tuttavani riemastui ja sanoi ”no niinhän sinä voisit”.
Asia eteni nopeasti, sillä tuntityön sijasta siirryimme keskusteluissa osa-aikaiseen työhön ja pian jo neuvottelimme määräaikaisesta kokoaikatyöstä!
Entinen kollega kysyi, että harmittaako minua kun sain työpaikan verkostoni kautta, vaikka olin tehnyt paljon töitä traditionaalisen työnhaun eteen. Vastasin, että minua ei harmita yhtään, koska mikään ei ollut turhaa työtä.
Tuntuu hyvältä koska kaikkien hakemusten, LinkedInin ja Twitterin ansioista osasin tiedostamatta myydä taitojani ja uskalsin sanoa haluavani tehdä tuttavalleni töitä. Tajusin, että se vain täytyy tajuta ja uskaltaa sanoa ääneen. Olihan tuttavanikin, eli nykyinen työnantajani, nähnyt useita Facebook statuksiani työhausta, hän ei vain ollut tajunnut, että voisin tehdä töitä juuri hänelle.
Joten uskaltakaa sanoa ääneen, että osaatte ja haluatte tehdä töitä, muistakaa myös markkinoida osaamistanne kaikille, harjoittelu tekee mestarin!
Camilla Nousiainen
fi.linkedin.com/in/camillanousiainen
Onnittelut! Kuulostaa erinomaiselta ratkaisulta sekä tuttavallesi että sinulle.
VastaaPoistaKiitos Rantakasvi!
PoistaPaljon onnea työpaikasta! Itse sain nykyisen työpaikkani ihan perinteisesti työpaikkailmoitukseen vastaamalla, mutta verkostot toimivat kyllä minullakin tuossa taustalla - joulupäivänä tuttavani laitteli minulle yllättäin viestiä heidän lähitulevaisuudessa mahdollisesti minulle tarjoamastaan tj:n paikasta. Olen pienosakkaana kyseisessä startupyrityksessä ja useita kertoja ollut "vähällä" tulla palkatuksi heille - saa nähdä joko nyt vihdoin tärppäisi!
VastaaPoistaKiitos! Pidetään peukkuja, että sinunkin kohdallasi tärppäisi!
Poista